Hilla ja Liisi -kirja ja levy, kirjan kuvitus Sari Airola
Levyn tekijätiimiin on pakattu valtavasti musiikillista osaamista muualtakin kuin lastenmusiikin saralta, mm. teatterista, televisiosta, taide- ja kevyenmusiikin opettamisesta ja esittämisestä. Vielä kun mukaan on saatu iso orkesteri, loistava ja omaperäinen kuvittaja ja konserteiksikin soveltuva musiikkisatu, tarjolla on harvinaisen monipuolinen paketti. Kuvakirjasta löytyvät laulujen nuotit ja sanat ja ennen jokaista kappaletta siihen johdatteleva herkkä, värikäs ja kaunis kuvitus-aukeama. Kuvituksesta riittää keskusteltavaa, etsittävää ja löydettävää pidemmäksikin aikaa sekä levyä kuunnellessa että omana teoksenaan. Tämä hieno kokonaisuus oli ehdolla vuoden 2017 Lastenmusiikki-Emman saajaksi.
Levyn alussa Alkusoitto maalailee elokuvamaisin sävelin esiin niitä teemoja, jotka putkahtelevat kuuluviin myöhemmissä kappaleissa. Teemojen ja soittimien lisäksi kappaleessa esittäytyvät levyn leikittelevät päätähdet; peikot Hilla ja Liisi. Klassisen rakenteen mukaisesti levy päättyy kauniisti Loppulauluun, jossa palataan vielä levyn teemoihin. Hahmoihin tutustumisen jälkeen päästään keräämään matkalaukkuun tavaraa reippaassa kappaleessa Pakkaajan marssi, jossa kuvataan monelle tuttu tilanne lomamatkojen hotellihuoneesta. ”Kun on kaikki kasassa, niin laukku suljetaan. Kansi kiinni laitetaan ja lukot lukitaan. Jos on liikaa tavaraa, niin päälle istutaan ja lopuksi me laukun päällä vielä pompitaan.” Levyn perinteisyys kuvastuu joissakin kappaleissa suorastaan vanhakantaisuutena kuten kappaleessa Juhlatunnelma, jossa peikko somistautuu prinsessamaisesti käsinein, kaulakoruin ja kiiltävin tanssimekoin tuleviin juhliin. Varsinaisena juhlalauluna sen sijaan Kenkämasurkka on oikein toimiva, ja sitä voisi tanssia hovitanssina vaikka itsenäisyysjuhlissa. Seuraavassakin laulussa jatkuu sama teema. Peikkokansan tanssissa ei mennä valssii, vaan jumpataan humppaa, ja reippaat rytmit houkuttelevat liikkumaan peikkojen mukana. Upeat välisoitot kruunaavat tanssijuhlat. Maistan muistan maun sisältää monenlaista rytmiä, tunnelmaa ja osuvaa vanhenemiseen liittyvää sanataiteilua ”Kouluportti aukeaa, kun etuhammas irtoaa. Vaan kauan ei oo raollaan, kun rautahammas putkahtaa”. Kahta laulua taas yhdistää ystävyys. Räppimäisessä kappaleessa Kaveri luetellaan hyvän kaverin ominaisuuksia ja kaikkea sitä, mitä kaverin kanssa voisi puuhailla hoilottamisesta majan rakentamiseen, ja kaikki tämä pelkän rummun säestyksellä. Paras ystäväin -laulussa ystävyyttä ylistetään täysin toisenlaisessa tunnelmassa ja pohditaan myös sitä, millaista on olla ilman ystävää. Laulu kuulostaa lapsikuoroineen kaveriräppäyksen jälkeen miltei vanhanaikaiselta. Leikitäänkö kummitusta -kappaleessa orkesteri pääsee oikeuksiinsa. Siinä esitellään todella monipuolisesti soittimia ja kappale saa lähes sinfoniset mittasuhteet.
Hillassa ja Liisissä on parasta, että sen taakse on saatu koottua iso orkesteri, mikä ei ole kovin yleistä lastenmusiikissa. Olisi kiinnostavaa, jos peikot uskaltautuisivat seuraavalla kerralla poikkeamaan musiikillisesti perinteisiltä poluilta hiukan myös uusille urille.
A-J Luhtavaara ja Jerkka Laakkonen